Palvelumme

Hieronta


Klassinen ja urheiluhieronta soveltuvat kaikille, mutta mitä eroa niillä on?


Klassinen hieronta on lihaksia rentouttavaa hierontaa. Urheiluhieronta voidaan mieltää osaksi lihashuoltoa. Urheiluhieronnan tekniikka eroaa klassisesta hieronnasta otteiden perusteella, urheiluhieronta on erityisesti lihasta venyttävää ja muokkaavaa hierontaa. Siinä lihasta hierotaan monesta eri suunnasta pitkittäis- ja poikittaisotteilla.

Molemmilla hierontatyyleillä pyritään kuitenkin lihasten aineenvaihdunnan vilkastumiseen ja nopeuttamaan kuona-aineiden poistumista elimistöstä. 

Urheiluhieroja käyttää tilanteen mukaan asiakkaalle soveltuvia klassisen- ja urheiluhieronnan otteita, riippuen hoidon tavoitteesta ja siitä mitä aluetta hierotaan. Lihasten rentoutuminen mahdollistaa niiden kehittymisen, siksi hieronta on tärkeä osa lihashuoltoa. Säännöllinen lihashuolto ehkäisee myös rasitusvammoja, esimerkiksi revähdyksiä treeninyhteydessä. Urheiluhieronnasta on apua myös työperäisiin lihasrasituksiin.

Hieronta-aikaa varatessasi sinun ei tarvitse tietää kumpi hierontamenetelmä on sinulle parempi. Teemme arvion hierontaa tehdessämme ja huolehdimme siitä, että saat juuri sinulle sopivan hieronnan.

Imukuppihieronta

  • Lihasten kipupisteiden käsittelyyn
  • Arpikudosten ja turvotusten hoitoon
  • Aineenvaihdunnan, neste- ja verenkierron vilkastuttamiseen
  • Urheilusuoritusten jälkeiseen lihashuoltoon
  • Lihasjännitysten lievittämiseen
  • Kuona-aineiden poistoon
  • Selluliitin hoito
  • Rentoutumiseen

Imukuppihieronta suoritetaan erikokoisilla silikonisilla imukupeilla. Iho rasvataan luonnonöljyllä, jonka jälkeen imukuppi asetetaan iholle. Imukupista painetaan ilmaa pois ja kupin alle muodostuu alipaine ja tämän jälkeen kuppeja liu`utetaan ihoa pitkin. Imukuppihieronnan teho perustuukin imukuppien aiheuttamaan alipaineeseen, joka vetää pehmytkudosta hieronnan mukana. Imukuppihieronnan jälkeen iho voi punoittaa tai ihoon saattaa tulla verenpurkaumia, nämä voivat kestää iholla muutamia päiviä hoidon jälkeen mutta jäljet ovat ainoastaan esteettisiä, ei kivuliaita.  



Faskia-käsittely eli lihaskalvokäsittely, mitä faskia-käsittely on?

Tiesithän, että fasciakalvot kulkevat koko kehossasi jalkapohjista päälaelle, ihon alla ikään kuin "toisena ihona", joka peittää, ympäröi ja yhdistää kudokset, lihakset, luut, hermot ja verisuonet. Tuo tiivis fascia pitää kaiken kasassa, yhdistäen lihakset toimintaketjuiksi. Jos lihasta ympäröivä kalvo on jumissa, lihas ei pääse toimimaan kunnolla ja seurauksena on erilaisia särkyjä, kiputiloja tai jumeja.

Jos nämä lihaskalvot ovat hyvin kireät, aineenvaihdunta, verenkierto ja nestekierto, jumittuvat ja sitä kautta lihakset kipeytyvät ja kuonainen neste aiheuttaa turvotusta, kun se ei pääse normaalisti liikkeelle. 

Mitä hyötyä faskia-käsittelystä on?

Faskia-käsittely vähentää kehon jähmeyttä ja lihaskireyttä sekä parantaa toispuoleisia oireita. Hoidon avulla voidaan myös lieventää heijasteoireista johtuvia vaivoja ja kipuja, kuten jännityspäänsärkyä. 

Milloin kannattaa tulla faskia-käsittelyyn?

Faskia-käsittelyyn kannattaa tulla, mikäli kehosi tuntuu jäykältä, koet heijastavia oireita esim. alarajooihin tai haluat palauttaa kehon normaalin liikkuvuuden.

Kinesioteippaus

  • teippaus lihastoiminnan normalisoimiseksi
  • faskiarakenteen vaikuttaminen kudosten siirtojen avulla
  • kivun lievittäminen paikallisesti kipukohdan ja laajemmin kivun aiheuttajan mukaisesti
  • tilan tekeminen ihon alle verenkierron ja imunestevirtauksen (lymfa) kohentamiseksi


Kinesioteippausta käytetään yleisimmin lievittämään kipua, jolla lisätään nivelen liikkuvuutta ja ohjaamalla liikettä ja kehon käyttöä. Kohennetaan asento- ja liiketuntemusta ja optimoimaan lihastoimintaa.

Lisäksi kinesioteipin avulla voidaan vaikuttaa liikkeen laatuun ja rytmiin, ohjata niveltä toimimaan mekaanisesti oikein tai tarvittaessa tukea niveltä toiminnallisesti. Myös erilaiset turvotustilat voivat usein olla otollisia kinesioteippaus kohteita.

Reikihoito


Reiki tarkoittaa universaalia elämänenergiaa, joka virtaa koko ajan sekä ympärillämme että meissä itsessämme.  


Millaista Reikihoito on?

Reikiä voi käyttää voimistamaan ja tasapainottamaan kehon energioita. Kaikki aikaisemmat kokemuksemme varastoituvat paitsi muistoina aivoihimme, myös lukkiutuneina energioina, tukkeumina ja joustamattomina alueina kehon eri elimiin, lihaksiin ja luihin.

Reikihoidossa hoitaja välittää energiaa. Hän on välittäjä, tämä energia ei ole pois hänestä. Reikin perusajatus on, että me kaikki olemme osa Universaalia energiaa. Reikihoitaja toimii kanavana tähän Universaaliin hoitavaan energiaan ja välittää sitä.

Reikihoito tapahtuu rauhallisessa ympäristössä hiljaisen musiikin soidessa taustalla. Hoidettava voi joko istua tai maata hoitopöydällä. Reikihoitaja pitää käsiään hoidettavan kehon yläpuolella aloittaen päälaelta. Hoitaja käy läpi kaikki chakrat. Hoidettava rentoutuu ja on energian vastaanottajana. Hän voi tuntea kuumia tai kylmiä virtauksia riippuen siitä, mikä hänen energiatasapainonsa on. Energiaa välittyy se määrä mikä on tarpeen ja sinne minne sitä tarvitaan juuri sillä hetkellä. 

Miten Reikihoito auttaa minua?

Chakrat tasapainoittuvat ja niissä tukkeutuneet energiavirrat avautuvat ja chakrat alkavat toimia puhtaina energioina. 

Mitä enemmän pidämme selvittämättömiä tapahtumia sisällämme, sitä enemmän kehomme käpertyy kokoon. Irtautumalla kehoon (kenties jo lapsena) varastoituneista muistoista ja tunteista voimme saada aikaan valtavan vapauttavan vaikutuksen kehomme kudoksissa. Keho voi kokea muutoksen jo siten, että muistamme, tunnustamme ja työstämme pois aiemmin koetun trauman. Syrjäytetyt muistot ja työstämättömät tunteet ovat perus-syy nykyihmisen huonoon terveydentilaan ja elinvoiman puuttumiseen.

Käytämme päivittäin suunnattoman määrän energiaa torjuessamme ja pitäessämme sisäiset tunnemyrskymme kurissa. Vapauta tunteet !

Reikihoidon hyödyt

Reiki auttaa meitä hyödyntämään täydesti omaan terveyteemme vaikuttavat käyttämättömät voimavaramme.

Reiki auttaa meitä kehittämään sisäistä voimaamme,joka vie meitä eteenpäin ja antaa meille voimia.

Reiki auttaa meitä näkemään oman arvomme ja löytämään tiedon sisimmästämme.

Reiki auttaa löytämään omat henkiset voimavarat, rentouttaa, nostaa kehon värähtelytaajuutta.

Reikihoidon jälkeen on hyvä juoda paljon vettä, se edistää edelleen hoidon vaikutusta, joka on auttanut energiavirtaukset liikkeelle. 

Kurssit ja Valmennukset

tulossa hyvinvoinnin palveluihimme lähitulevaisuudessa

Rentoutusvalmennus


Rentoutusvalmennuksessa harjoitamme kykyäsi rentoutua arjen kiireiden keskellä sekä lisäämme voimavarojasi rentoutumisen ja positiivisten mielikuvien avulla.


Rentoutusharjoitukset lisäävät itsetuntemustasi ja kykyäsi selviytyä erilaisissa elämän kriiseissä sekä muutostilanteissa.

Ohjatussa rentoutuksessa opit rentouttavaa hengitystä joka vahvistaa kehon ja mielen yhteyttä. Rentoutumistaitojasi on mahdollista kehittää niin, että pystyt käyttämään niitä jatkossa itsenäisesti ja ne voivat tulla osaksi arkeasi tukemaan hyvinvointiasi. Rentoutuminen vahvistaa terveyttä, hyvinvointia, suorituskykyä ja yleistä elämänlaatua.

Rentoutumisella on tutkitusti runsaasti positiivisia vaikutuksia psyykkisesti ja fyysisesti. Se vähentää stressiä ja kuormitusta. Rentoutuminen poistaa mm. lihasjännitystä, rauhoittaa sydämen sykettä, laskee verenpainetta ja tasapainottaa elimistön toimintoja.

Rentoutumisen vaikutukset näkyvät esimerkiksi kiputuntemusten vähenemisenä, parempana kykynä oppia ja omaksua asioita sekä selvitä haastavista tilanteista elämässä sekä parempina yö unina. 

Kauneudenhoidolla voi vaikuttaa myös mieleen


Ripsipidennykset

Uudella ripsien pidennystekniikalla saavutetaan hyvin luonnollisen näköiset, pitkät ja halutun tuuheat ripset.

Menetelmä perustuu yksittäisten, hieman eri pituisten irtoripsien kiinnittämiseen omiin ripsiin erikoisliimalla. Ripset kiinnitetään niin että niistä muodostuu tasaisen kaareva kaunis ripsilinja joka myös tuntuu luonnolliselta.

Kiinnitettävä ripsimäärä vaihtelee 60-100 ripsen välillä ja pituus 8-14 mm välillä, asiakkaan toiveiden mukaan.

Ripsien kasvuaika on normaalisti 60-90 päivää, jonka jälkeen ne putoavat pois ja uudet ripset kasvavat tilalle. Koska pidennykset liitetään ainoastaan omiin yksittäisiin ripsiin kiinni, ne putoavat pois yksittäin omien ripsien kasvukauden päättyessä. Mietitään huollon yhteydessä yhdessä minkälaisen lopputuloksen haluat.

Ripsienpidennys ei aiheuta allergiaa eikä oikein hoidettuna vahingoita omia ripsiä. Vaihtoehtoja malleista on useita.

Ripsien pidennykseen varataan aikaa noin 2 tuntia. Jatkuvaa käyttöä varten ripsiä tulisi huoltaa noin 2 - 4 viikon välein, huoltoa varten varataan aikaa 1 - 2 tuntia.

Huomioitavia asioita ennen ripsienpidennystä

  • pidennysripset kiinnitetään puhtaisiin, kuiviin ripsiin - pese siis ripsesi ja luomesi huolellisesti 2 tuntia ennen ripsienpidennyksen laittoa, älä käytä öljypitoista meikinpoistoainetta
  • halutut kemialliset käsittelyt (ripsien kestoväri, ripsipermanentti) tulee tehdä ennen ripsienpidennyksen laittoa, esim. edellisenä päivänä

Ripsienpidennyksen hoito-ohjeet

Pidennysripsien kiinnityskohdan kovettuminen ja kuivuminen sekä läpikotaisin kestävän ja vahvan kiinnityksen syntyminen kestää n. 2 tuntia.

Seuraavat asiat heikentävät pidennysripsien kiinnitystä, liuottavat liimasidosta ja aiheuttavat pidennysripsien ennenaikasta irtoamista, joten niitä tulisi välttää erityisesti ensimmäisten 12 tunnin aikana

  • kasteleminen, kuumuus ja höyry (suihku, sauna, uiminen)
  • öljypohjaisten tuotteiden (silmävoiteet, vaseliini, puhdistusaineet) käyttö silmien alueella
  • silmä- ja ripsikosmetiikan käyttö
  • ripsien koskettelu tai vetäminen
  • silmien hankaaminen
  • ripsien taivutus
  • kyljellään tai vatsallaan nukkuminen
  • kemialliset käsitteyt (kestoväri, ripsipermanentti)
  • silmien aluetta ärsyttävät hoidot, kuten vahvat kemialliset kuorinnat
  • kulmakarvojen vahaus ja laserhoidot
  • Pakkanen kuivattaa ripsiliimasidosta kuten aurinkokin.
  • Vuotavien silmien kyynelnesteiden suolat haperoittavat liimasidosta 

Hoida ja ylläpidä pidennysripsiä 

  • harjaa ripsesi ripsiharjalla saadaksesi ripset kauniisti paikoilleen
  • puhdista ripsesi ja luomesi päivittäin pitääksesi ripset ja ripsijuuret terveinä ja kauniina
  • puhdistustikuilla saat silmämeikin poistettua hellävaraisesti ja ilman liiallista hankausta
  • vaikka ripsiväriä ei tarvitse käyttää pidennysripsissä, vesiliukoista ripsiväriä voi käyttää säästeliäästi, esim. vain ripsien kärjissä tehokkaamman ilmeen aikaansaamiseksi
  • ripsien taivuttamista ja kemiallisia käsittelyjä ei suositella
  • huollata ripsienpidennyksesi säännöllisesti 2-4 viikon välein
  • mikäli haluat luopua pidennyksistä, varaa aika pidennysten poistoon (tehdään erikoisaineella) tai odota, kunnes kaikki pidennysripset ovat pudonneet pois omien ripsiesi mukana (tämä voi viedä parikin kuukautta)
  • älä milloinkaan nypi pidennysripsiä irti omatoimisesti, tämä voi vahingoittaa omia ripsiäsi!
  • Voit käyttää aamuisin sipaisun lash repairia ripsien pintaan joka hoitaa ja suojaa ripsiliimasidosta ja ripsiä.

Kuntosaliohjelmalla on väliä


Kuntosalivalmennus on muutakin kuin kuntosaliohjausta 

Haluan puhua aina kuntosaliohjauksen sijaan valmentamisesta. Tavoiteltujen tulosten saavuttamiseksi valmennuksellisuus on kaikki kaikessa, olipa kyse sitten suurista tai pienemmistä tavoitteista.

Parempia tuloksia kuntosalilla

Treenit toteutetaan vienankadun punttisalilla tai haluamallasi salilla, jonne olet hankkinut salikortin.


Kuntosalipaketti 100Pro

Sinulle, joka haluat tavoitteidesi mukaisen kuntosaliohjelman itsenäistä treenausta varten

Sisältö: 

Henkilökohtaisesti sinulle laadittu kuntosaliohjelma 2kk:ksi tavoitteidesi mukaan sekä kaksi yhteistä salitreeniä 


Kuvaa klikkaamalla aukeaa hinnasto josta löydät puhelinnumeron varataksesi ajan haluamaasi palveluun

Odotamme yhteydenottoasi ja vastaamme mielellämme kysymyksiisi

Varaa aikaa itsellesi